Tampereen seudun anime- ja mangayhteisö Hidoi Ry



Hidoin toimintaa tukee:






Yhteistyössä

Maruseki
japanilainen ravintola ja teehuone
TAMPEREEN SEUDUN ANIME- JA MANGAYHTEISÖ HIDOI ry

MANGA -SANAN VIRHEELLISESTÄ KÄYTÖSTÄ KUUKAUSILIITTESSÄ 1/2004

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 1/2004 julkaistiin artikkeli "Kaupunki Toyotan armosta", jossa kuvattiin japanilaisen Toyotan kaupungin elämää. Haluamme kiinnittää huomiota lehden sivulla 54 julkaistun kuvan kuvatekstiin sekä artikkelin tekstiin sivulla 55.

Kuvatekstissä sanotaan "Japanilaismiehet viettävät aikaa mangakahvilassa. Mangat ovat sarjakuvakirjoja, joissa on usein pornoa ja väkivaltaa". Kyseinen väittämä on virheellinen, ja omiaan vahvistamaan japanilaiseen sarjakuvaan liittyviä ennakkoluuloja, joiden vuoksi mm. viime kesänä nousi kohtuuton ja suurimmaksi osaksi täysin aiheeton kohu Dragon Ball -sarjakuvan julkaisusta.

Japanissa sarjakuvalla on aivan toisenlainen asema painotuotteiden joukossa, kuin mihin länsimaissa, etenkin Suomessa, on totuttu. Täällä sarjakuvat mielletään perinteisesti lähinnä lasten ja varhaisnuorten lukemistoksi "aikuisten" sarjakuvien ollessa sitten useimmiten juurikin pornoa ja väkivaltaa. Japanissa sen sijaan sarjakuvien kulutus on koko väestön tasolla aivan eri luokkaa. Sarjakuvia (japaniksi "manga", eli sana on vain suora käännös eikä tarkoita erillistä lajityyppiä) on suunnattu kaikenikäisille ja kaikista kuviteltavissa olevista aiheista.

Vaikka siis artikkelissa kuvattujen aikuisten miesten kiinnostus olisikin lähinnä porno- ja väkivaltagenressä, se ei tarkoita, että nämä olisivat hallitsevana piirteenä kaikessa japanilaisessa sarjakuvatuotannossa. Länsimaissa on perinteisesti haettu kaukoidästä eksotiikkaa ja erilaisuutta, joten on kovin helppoa luoda mielikuva paikallisesta sarjakuvasta pelkästään pornona ja väkivaltana, vaikka todellisuudessa suurimmat painosluvut saavat urheilusta ja romantiikasta kertovat sarjat.

Toivomme jatkossa parempaa taustatietojen selvittelyä toimittajilta käyttämistään termeistä ennen artikkelien julkaisua.

Anime- ja Mangayhteisö Hidoi ry. on vuonna 2001 perustettu japanilaisen animaation (animen) ja sarjakuvan (mangan) harrastuksen asemaa Suomessa tukeva ja kehittävä yhdistys, joka toimii pääasiassa Pirkanmaan seudulla. Yhdessä yli kymmenen muun Suomessa toimivan alan yhdistyksen kanssa Hidoi ry on muun toimintansa ohella mukana järjestämässä heinäkuussa 2004 Jyväskylässä alan harrastajien tapahtumaa Animecon III tieteiskirjallisuus- ja fantasiaharrastajien Finncon –tapahtuman yhteyteen. Paikalle odotetaan useaa tuhatta kävijää.

 

Tampereella 11.1.2004,
Anime- ja Mangayhteisö Hidoi ry:n hallitus

[Kuva (c) Essi Nopanen 2005]

Keskustelu

Liity Hidoin IRC-kanavalle (#hidoi @ irc.b2irc.net)
Nimimerkki

Animeunioni

Suomen Animeunioni on kommunikaatiokanava monien Suomessa toimivien animeyhdistyksien välillä. Vierailethan myös Aniki-keskustelualueilla.

Tracon IV

Tracon on Tampereen roolipeli- ja animetapahtuma. Tracon IV järjestetään 7.2.2009 Tampereen teknillisillä yliopistolla.

Copyright © Anime- ja mangayhteisö Hidoi ry 2000-2009