» Etusivu
» Yhdistys » Tapahtumat » Tiedotukset » Jäseneksi » Yhteystiedot » Keskustelu » AU:n osto-opas » Sekalaista » Jäsenalue |
Hidoi TamperelaisessaLähde: Tamperelainen 3.3.2004 Anime ja manga vievät mukaansaKiinnostus japanilaiseen animaatioon ja sarjakuvaan kasvaa TAMPERE on parhaillaan japanilaisen sarjakuvan ja animaation harrastajien suosikkipaikkakunta Vapriikin Samurai-näyttelyn ansiosta. Nopeimmat harrastajat ovat kiertäneet näyttelyn läpi perusteellisesti. - Animaation eli animen ja sarjakuvan eli mangan harrastajia ympäri Suomea on käynyt tai aikoo käydä Tampereella, kertoo tamperelaisen anime- ja mangayhteisö Hidoi ry:n puheenjohtaja Kyuu Eturautti. Joukko harrastajia tulee Tampereelle 10. maaliskuuta, jolloin näyttelyn oheisluennossa käsitellään manga-sarjakuvaa. Hidoin väki auttoi museota Samurai-näyttelyn valmistelutöissä. Harrastajat pystyivät korjaamaan joitakin virheitä kuvateksteistä ennen näyttelyn avautumista. - Japanin historia ja kieli samoin kuin kiinnostus Samurai-kulttuuriin tulevat lieveilmiöinä harrastuksen mukana, kertoo Eturautti. Japania animesta ja mangasta kiinnostuneen ei kuitenkaan tarvitse osata. Sarjakuvia on alettu julkaista suomen kielellä. - Englannin osaaminen riittää, jos haluaa osallistua videoiltoihimme. Katselemme yleensä kuutisen tuntia Hidoin jäsenten omia dvd-elokuvia. Emme näytä piraatteja emmekä alle 18-vuotiaille sopimatonta materiaalia. Ensikosketus kulttuurisokki - Kun nuori pääsee ensimmäisen kerran näkemään näitä teoksia, se on kulttuurisokki. Muistan itsekin elämyksen olleen hyvin voimakas: en ollut koskaan nähnyt mitään tämän kaltaista, kehuu Kyuu Eturautti. Japanilainen animaatio ja sarjakuva sisältävät paljon pieniä yksityiskohtia. Niistä löytyy uutta toisella tai kolmannellakin katselukerralla. - Anime ja manga sisältävät kaikkea mitä maailmassa tapahtuu ja mitä ei voi tapahtua. Sarjakuvissa on rajattomasti esimerkiksi draamaa, urheilua, kauhua, peleihin liittyvää ja lapsille sopivaa aineistoa, Eturautti luettelee. Eturautti tietää, että materiaalin pelätään usein olevan lapsille sopimatonta. Sarjakuvia on vedetty pois myynnistä ja palautettu myöhemmin takaisin lehtipisteisiin myyntiin. - Uusi ja erilainen pelottaa. Manga on ollut lehtipistetavaraa, joka on usein myyty loppuun. Piakkoin sekä vanhoja että uusia sarjakuvia saa myös kirjakaupoista. Materiaalin löytäminen vaikeaa - Animen ja mangan juonet ovat syvällisiä, mutta amerikkalaiset yleensä yksinkertaistavat juonta ja sensuroivat sisältöä. Televisiossa on nähty joitakin anime-elokuvia. Eturautti iloitsee siitä, että Yle on ostanut elokuvia myös suoraan Japanista. Hidoi ry järjestää yhdessä yli kymmenen muun Suomessa toimivan alan yhdistyksen kanssa harrastajien tapahtumaa Animecon III:ta tieteiskirjallisuus- ja fantasiaharrastajien Finncon-tapahtuman yhteyteen. Heinäkuussa Jyväskylään järjestettävään tapahtumaan odotetaan useaa tuhatta kävijää. Lisätietoa aiheesta ja tulevista videotapahtumista löytyy internetosoitteesta http://hidoi.animeunioni.org/ |
KeskusteluLiity Hidoin IRC-kanavalle (#hidoi @ irc.b2irc.net)AnimeunioniSuomen Animeunioni on kommunikaatiokanava monien Suomessa toimivien animeyhdistyksien välillä. Vierailethan myös keskustelualueilla. |
Copyright © Anime- ja mangayhteisö Hidoi ry 2000-2006